Taiteellisen johtajan tervehdys

Tervehdys kaikki laulun- ja tangonystävät!

TangoMaestro 2019 -kauden järjestelyt ovat jo hyvässä vauhdissa. Ennen uutta kautta järjestämme vielä tämän vuoden puolella kaksi joulukonserttia, Sipoossa Lillavillanissa su 9.12. klo 14.00 ja Nilsiän Mantulla su 16.12. klo 14.00. Konserteissa esiintyy finalisteja kolmen vuoden ajalta. Ohjelmistossa on rakastetuimpia joululauluja. Laulamme myös yhteislauluja.

Kuluva vuosi oli kilpailua ajatellen monella tapaa hieno ja lupauksia-antava. Kilpailu on saanut todella hyvää palautetta sekä laulajilta että yleisöltä.
Saimme myös uuden yhteistyökumppanin, Kartanokievarin, jonka omistajat Lauri ja Riitta Pitkänen ovat sydämellään mukana kisaponnisteluissa, kuten myös koko Kartanokievarin henkilökunta.

Myös Kalervo Kärjen mukanaolo lämmittää kovasti kisajärjestäjien mieliä.
Ensi vuoden finaalitangoina sekä miesten että naisten sarjoissa kuulemme yhdet Toivo Kärjen ennen julkaisemattomat tangot, joista kilpailun voittajat tekevät levytyksen.

Alkukilpailukiertue alkaa 12.1.2019 Kartanokievarilta ja jatkuu toukokuun loppuun saakka. Katso kisapaikat tästä.
Tangomaestrojen tangokiertue on maalis – huhtikuussa, josta tarkemmat tiedot päivitetään marraskuun aikana.

17.-18.11.2018 vietämme Kartanokievarilla tangoviikonlopun, jonka aikana opiskelemme laulutekniikkaa ja tangontulkintaa.
Kurssiohjelma löytyy alta. Voit ilmoittautua tästä:

Matti_painike

tangokurssi_marras_tm

Toivotan teille kaikille hyvää syksyn jatkoa ja joulunodotusta!

Matti Taskinen

Mainokset