Sanni Siiskonen

Hei!

Olen Sanni Siiskonen, 23-vuotias opiskelija. Olen kotoisin Mikkelistä, mutta muutin lukion jälkeen Helsinkiin opiskeluiden perässä. Tällä hetkellä opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta sosionomi-diakoniksi.

Musiikkitaustani on laaja, koska olen koko elämäni ajan harrastanut sitä jossain muodossa. Klassiset pianotunnit aloitin alakoulun ensimmäisellä luokalla Mikkelin musiikkiopistolla ja samoilla tunneilla tuli käytyä vielä lukiossakin. Aloitin pianotuntien rinnalla myös laulutunnit yläkouluaikaan Musiikkiopistolla. Peruskoulun 3.-9. luokat kävin Päämajakoulun ja Urheilupuiston koulun musiikkiluokalla. Lukion jälkeen opiskelin vuoden kestävällä Laajasalon opiston laulusolisti-linjalla. Sen jälkeen aloin käydä Käpylän Musiikkiopiston klassisilla laulutunneilla, joilla käyn edelleenkin.

Esiintymiskokemusta on kertynyt runsaasti harrastusten ja koulujen myötä sekä omilta keikoilta. Omat keikat ovat painottuneet Mikkelin seudun tapahtumiin, joista merkittävin on ollut Mikkelin Kalamarkkinat. Pysyvää bändikokoonpanoa minulla ei ole, mutta olen esiintynyt erilaisten säestäjien kanssa. Musiikkigenrejä olen myös laulanut laidasta laitaan, mutta suurin osa omista keikoista taitaa olla painottunut enemmän iskelmä/pop-musiikkiin ja perinteiseen tanssimusiikkiin.

Laulamisessa parasta on hyvän musiikin, josta voi nousta pintaan isoja tunteita ja tarinoita, tarjoaminen ihmisille. Musiikin avulla pääsee pintaa syvemmälle ja sen rinnalla on ollut hyvä kasvaa ja kehittyä nuoreksi aikuiseksi. Laulaminen pysyy varmasti jatkossakin elämässäni vahvasti mukana ja ehkä Tangomaestro-kilpailun kautta pääsisin enemmänkin tekemään töitä musiikin parissa. Tangolaulut merkitsevät minulle paljon erityisesti juuri vanhojen perinteiden sekä syvien tunteiden vuoksi.