Taiteellisen johtajan Matti Taskisen tervehdys osa 1

Hyvät tangolaulajat ja laulunystävät,

Ensimmäinen TangoMaestro -tangolaulukilpailu on käyty ja se onnistui hienosti. Kilpailun taso nousi korkeaksi. -”Laulajat, teitte illasta mieliin painuvan.”

Suurin voittaja laulajien lisäksi oli tango. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta.
Laulajilta saatu palaute vahvistaa sen, että tälläistä kilpailua tarvitaan.
Ja olen siitä täysin samaa mieltä.

Nykyisin on vallalla ajatus, että esim. tango pitää uudistaa ja kuulee usein puhuttavan siitä, että joku on ”uudenlainen tangolaulaja”.
On toki hyvä, että asioita kehitetään. Mutta ajattelen niin, että ensin on hallittava ns. perinteinen tango. Se pitää pystyä fraseeraamaan siten, että se kuulostaa luonnolliselta ja tyylinmukaiselta. Samoin on pystyttävä laulamaan se äänellisesti uskottavasti, eli oman äänen tulisi olla teknisesti hallussa. Kun nämä seikat ovat kunnossa, voi alkaa miettimään jotain uutta, jos se antaa lisäarvoa laulamiseen ja edistää jotenkin luonnollista ja rehellistä tulkintaa.

Ennen TV:n tuloa ihmiset kuulivat musiikin vain radion välityksellä. Tällöin laulajan ainoa keino oli vakuuttaa kuulija äänellisellä tulkinnallaan. Eli äänen piti siinä tapauksessa totella laulajan tunneilmaisua. Ja olen vahvasti sitä mieltä, että tuohon aikaan tehtiin eniten kuolemattomia levytyksiä.Laulajat lähtivät rakentamaan esitystä tekstistä ja sen aiheuttaman tunteen kautta. Vain siten voi syntyä jotain suurta. Kun tämä puoli on hallussa, tulee kehonkieli mukaan oikein ja luonnollisesti.

Ei pidä esittää ja esiintyjän pitää elää ja tuntea teksti ja musiikki.

Seuraavassa kirjoituksessani kerron lauluun liittyvistä teknisistä seikoista.
Palataan asiaan.

Lauluterveisin Matti Taskinen.

P1030159

Mainokset

Palaute tapahtumasta

Kiitos kaikille mukanaolijoille – ensimmäinen TangoMaestro 2016 -tangolaulukilpailu on takana ja uudet TangoMaestrot on valittu. Haluaisimme saada mielipiteesi tapahtumasta. Voit antaa palautetta tällä lomakkeella.

Nyt suuntaamme katseemme kohti ensi vuotta ja uusia haasteita.

P1030177

 

TangoMaestrot 2016

Ensimmäiset TangoMaestrot on valittu – he ovat Sirja Suonpää-Väänänen ja Antti Holopainen. Paljon onnea voittajille!

P1030178

FINALISTIT

Paljon onnea voittajille! Kaksiosainen finaali pidetään lauantaina 23.7. Tahko Spa Hotellin MonitoimiArenalla klo 20-23, jonka jälkeen jatketaan Nostalgisilla Iskelmätansseilla – TERVETULOA!

P1030128vas.

Sirja Suonpää-Väänänen, Pornainen

Pirjo Tossavainen, Kuopio

Terttu Korhonen, Nilsiä

Päivi Pentikäinen, Haluna

Keijo Ikonen, Kuopio

Hannu Häyrinen, Varkaus

Teemu Ahtonen, Joensuu

Antti Holopainen, Pajulahti

Trio Tanguango

Argentiinalaista tangoa

la 23.7.
klo 16-17
Ravintola Lakeford

Trio Tanguango kansi

Trio Tanguango koostuu kolmesta savonlinnalaisesta muusikosta: Susanna Mieskonen-Makkonen viulu; Kirsi Laamanen, harmonikka ja Maija Teikari, piano. Vuoden 2013 alussa perustettu trio on jo ehtinyt konsertoida runsaasti niin koti- kuin ulkomailla.

Trio julkaisi 2015 ensimmäisen levynsä. Trio Tanguangon levylle on taltioitu lähinnä tango nuevoa edustavia Astor Piazzollan teoksia sekä mausteena ” savolais-argentiinalais”-sovituksiksi sovitettuja Toivo Kärjen ja Unto Monosen tangoja. Levy on saanut kiittäviä arvioita ja paljon radiosoittoa.

Juontaja Heikki Kahila

TangoMaestro-finaalin juontaa Heikki Kahila. Hän on yksi television suosituimmista suomalaisista uutisankkureista sekä viihteentekijöistä. Hän työskenteli Yleisradion pääuutislähetyksissä 14 vuotta ja toimi Ylen viihdetoimituksessa tuottajana ja toimittajana. Hän on juontanut useita televisio-ohjelmia ja esiintynyt useissa elokuvissa.

Kahila voitti Telvis-palkinnon parhaana miespuolisena televisioesiintyjänä vuosina 1970–1977. Hän lauloi myös Songilo-lauluyhtyeessä yhdessä tunnettujen televisioesiintyjien Aarre Elo, Jukka Virtanen, Alpo ”Apeli” Halinen ja Jani Uhlenius kanssa. Vuonna 2000 virallisesti eläkkeelle jäänyt Kahila pyrkii nyttemmin edistämään paritanssia, toimii ravintolaviihteen käsikirjoittajana, kolumnistina ja viihdekonsulttina.

Vuonna 2012 Kahila palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla.